torstai 2. tammikuuta 2014

Sushi



Syksyllä innoistuin maistelemaan susheja ja aika pian aloin haaveilemaan niiden tekemisestä ihan itse. No, onni potkaisi kun kokiksi opiskeleva naapurinrouva lupasi opettaa sushien tekoa. Nyt on sitten harjoitukset takana :) ja kotonakin tyttären kanssa ensimmäiset Maki sushit valmistettu.


Makirullat
28 kpl

2 1/2 dl (250 g) sushiriisiä
5 levyä sushi nori merilevää
2-3 rkl riisiviinietikkaa
3/4 tl sokeria
3/4 tl suolaa
100 g kalaa
50 g kurkkua
1/2 -1 avocado
wasabitahna
  LISÄKSI
soijakastiketta
wasabitahnaa
sushi inkiväärilastuja


Ensin huuhtelin sushiriisin niin monta kertaa että huuhteluvesi oli kirkasta. Keitin riisiä 5 min jonka jälkeen siirsin  riisikattilan levyltä syrjään ja annoin hautua 20min. Keitin  riisiviinietikan, johon olin lisännyt ripauksen suolaa ja sokeria. Siirsin riisin laakeaan kulhoon ja lisäsin riisiviinietikkaseoksen  siihen haarukalla vetäen. Jäähdytin riisin huoneenlämpöiseksi kevyesti haarukalla vedellen, en sekoittamalla.


Raaka-aineet tulee olla aina tuoreita. Näihin susheihin valitsin suomalaisen lohen jonka leikasin ohuiksi viipaleiksi. Lisäksi kuorin tuorekurkun ja vuolin kuorijalla ohuiksi viipaleiksi, avocadon kuorin ja viipaloin.


Laitoin bambualustalle Noriarkin sileäpuolen alaspäin jonka jälkeen levitin riisin kostutetuin käsin puoleenväliin Noriarkille.




Sitten levitin täytteet.


Aloin kieputtamaan  Makia bambualustan avulla tiukaksi rullaksi. Kun rulla oli valmis, leikkasin sen suupaloiksi.




Ja sen jälkeen Makit olivat valmiita nautittavaksi. Lisäksi hiukan Wasabi-tahnaa ja soijakastiketta. Nam!!

ITADAKIMASU
tarkoittaa suomeksi "aloitan syömisen".

Hyvä ohje sushin valmistamiseen löytyy seuraavalta sivustolta
http://www.kotivinkki.fi/jutut/sushin-valmistus



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti