tiistai 3. helmikuuta 2015

Marsipaanilla kuorutettu unelmatorttu


Esikoinen täytti viime viikolla viisitoista ja sunnuntaina keiteltiin kahvit isovanhemmille sekä kummeille. Teemana oli vaalenpunainen ja gluteenittomat tarjottavat. Makeaa mahantäydeltä tuttuun tapaan.

Menu
*
Marsipaanilla kuorrutettu unelmatorttu
*
*
Maccaron leivokset
*
Tomaatti-rucola piirakka
*
kahvi, tee


Samalla tuli testailtua uusia reseptejä, kuten suklainen pavlova ja pinkkejä sekä suklaisia maccaron pikkuleipiä. Luottoherkku unelmatorttu on varma herkku kahvipöytään, joka tuo oman lapsuuden mieleen, nyt vain tuunasin tortun tälle vuosikymmenelle eli kuorrutin teeman mukaan vaalenpunaisella marsipaanilla ;-)



Marsipaanilla kuorrutettu unelmatorttu

noin 10 palaa
Gluteeniton

3 munaa
1 1/2 dl perunajauhoja
2 rkl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
TÄYTE
200 g voita
4 dl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria
2 keltuaista
PÄÄLLE
1 pkt (a' 250 g) marsipaania
KORISTELUUN
3 rkl sokerihelmiä

Vaahdota munat ja sokeri. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi seos munavaahtoon. Kaada taikina leivinpaperin päälle uunipannulle ja paista 225 asteessa noin 5 minuuttia. Kumoa kypsä levy sokeroidulle leivinpaperille. Irrota paistopaperi levyn pinnalta. Anna jäähtyä.

Vaahdota täytteen sokeri ja pehmeä voi. Lisää vaniljasokeri ja keltuaiset. Sekoita tasaiseksi. Levitä täyte tortulevylle ja kääri rullalle. Kiedo torttu tiukasti folioon. Anna maustua viileässä vähintään tunti.

Kauli marsipaani kahden kelmun välissä ohueksi levyksi (käytä apuna tomusokeria). Nosta marsipaani kaulimen avulla kääretortun päälle. Käännä reunat tortun alle. Painele halutessasi sokerihelmiä tai muita koristeia tortun pinnalle.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti