perjantai 10. huhtikuuta 2015

Kvinoasalaatti ja Kreikkalaistyyliset lihapullat

Kvinoa on maukas ja gluteeniton vaihtoehto couscousille. Kvinoa kasvaa korkealla Andien vuoristossa,  Boliviassa ja Perussa se on ollut tärkein ravinnonlähde muinaisista ajoista lähtien. Kvinoaa on kehuttu ”proteiinivoimanpesäksi” ja sitä ylistetään netissä ruokablogeista lääkärinpalstoihin. 

Pakkohan minunkin oli testata miltä kvinoa maistuu ja hyvältähän se maistui. Pureskellessa kvinoa tuntuu rapealta ja jämäkältä ja siinä on hennon pähkinäinen jälkimaku. Ensimmäinen kokeiluni oli Kvinoasalaatti kera kreikkalaistyylisten lihapullien.





Kvinoasalaatti


3 paprikaa
2 dl kvinoaa
150 g fetajuustoa
1/2-1 dl minttua hienonnettuna
1/4 dl sitruunamehua

Puolita paprikat. Poista kanta, siemenkota ja siemenkiinnikkeet. Voitele uunivuoka öljyllä ja nosta paprikapuolikkaat vuokaan vieri viereen leikkauspinta alaspäin. Paahda 200 asteessa grillivastuksen alla noin 20 minuuttia tai kunnes paprikoiden kuoret ovat selvästi mustuneet. Kun paprikat ovat valmiita, nylje jäähtyneistä paprikoista kuoret mahdollisimman tarkkaan.

Huuhtele kvinoa kylmällä vedellä ja kumoa kattilaa. Lisää vettä ja keitä pakkauksen ohjeen mukaan kypsäksi. Valuta ja huuhtele kylmällä vedellä.

Leikkaa kuoritut paprikat kuutioiksi ja sekoita kvinoan joukkoon. Murustele feta ja hienonna minttu salaatin joukkoon. Viimeistele salaatti sitruunamehulla.




Kreikkalaistyyliset lihapullat

400 g jauhelihaa
1 prk tomaattipyrettö
3 valkosipulinkynttä murskattuna
1 sipuli
timjamia 
1 1/2-2  tl suolaa
mustapippuria
loraus oliiviöljyä
1 kananmuna
reilu 1/2 dl korppujauhoja tai 1 keitetty peruna
( 1 dl fetakuutioita hienonnettuna, 1/2 dl oliiveja)


Sekoita tomaattipyreetä jauhelihan joukkoon. Lisää mausteet, sipulit, öljy ja korppujauhot mukaan. Sekoita hyvin. (Hienonna fetakuutiot kulhossa haarukalla ja oliivit pieniksi pilkottuina, lisää joukkoon. ) Pyörittele pienehköiksi lihapulliksi. Paista 200 asteisessa uunissa noin 30 minuutti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti