lauantai 19. joulukuuta 2015

Luukku 18: Kukka-asetelmia

18 luukusta paljastuu idea kahteen eri kukka-asetelmaan. 


Luukku 18: Kukka-asetelmia

Ensimmäisessä astelmassa käytin tyttären tekemään puulaatikkoa istutusastiana. Pohjalle  laitoin ensin muovia, sitten lisäsin hieman sammalta, jotta sain kukat korkeammalle. Laitoin kaksi lahjaksi saamaani valkoista tulilatvaa purkkeineen päivineen astiaan. Lisäsin yhteen kulmaan mehikasvin ja viimeiseen kulmaan männyn havuja. Kaksi suurta käpyä viimeisteli istutuksen.




Toiseen asetelmaan käytin Ikean lasista kynttilähurrikaania jonka täytin sammaleella ja puunkaarnalla. Joukkoon istutin jouluruusun ilman muovipurkkia. Koristeeksi laitoin puisia somistetähtiä.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti