torstai 31. joulukuuta 2015

Katsotuimmat reseptit 2015

Tässä vielä vuoden 2015 blogini katsotuimmat herkut kuvina.




Tammikuussa syntymäpäivilläni maisteltiin helppoa voileipakakkua. Helmikuussa kermainen tomaatti-maissi-paprikakeitto maistui hiihtolomalaisille. Maaliskuun suosikki oli broileri-parsakaalivuoka. Ja Huhtikuussa rapea-uunilohi maistui koko perheelle.




Toukokuussa leivoin kahden värin brownien- kakuksi. Kesäkuussa leivottiin oman maan raparpereista suussasulavaa Raparperipiirakkaa. Ja heinäkuussa vietimme esikoisen rippijuhlia ja kakkubuffetissa oli tarjolla mm. Mango-valkosuklaamousse täytekakua. Elokuussa  puutarhapicnikillä herkutteltiin pienillä juustokakuilla.




Syyskuussa Blogini täytti 2 vuotta ja sen kunniaksi herkuteltiin maailman nopeimmalla juustokakulla. Lokakuussa pullapäivän kunniaksi leivoin mehukkaita ja maukkaita amerikkalaisia kanelipullia. Marraskuussa isänpäivänä nautimme Kinuski-suklaa naked-cakea eli nakukakkua. Joulukuussa valmistin ensimmäistä kertaa blinejä smetanan, kylmäsavulohen ja punasipulin kera. 



Aikas mahtava herkutteluvuosi takana...Nyt on kuitenkin aika sanoa heipat vanhalle vuodelle ja toivottaa Tervetulleeksi Uusi Vuosi 2016!!

Olkoon uusi vuosi jälleen maukkaita reseptejä tulvillaan.






*

Hyvää Uutta Vuotta 2016 
toivottaa 

Paperivuoka

*

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti