lauantai 8. lokakuuta 2016

Juuresgalette




Galette on ranskalainen piiras, jonka reunat käännetään pohjan päälle. Galette saa olla rouhean näköinen, sellainen "kotikutoinen", se voi olla makea tai suolainen piiras. Tänään tuli kokeiltua suolaista versiota...ja tein Juuresgaletten. Päällinen oli sopivan maukas ja maistuva, pohja taas rapea...vuohenjuusto toi sopivasti suolaisuutta ja täyteläisyyttä piiraaseen. Juuresgalette oli erityisesti minun makuun mutta maistui se muullekin perheelle...se oli myös yllättävn nopea ja helppo tehdä.

Pohjan ohjeen nappasin yhteishyvän viimeisestä lehdestä mutta täytteen tuunasin sen mukaan mitä jääkaapista löytyi.







JUURESGALETTE
4 hengelle

2 dl vehnäjauhoja
1 dl ruisjauhoja
1/2 dl oliiviöljyä
1 dl vettä
3/4 tl suolaa
TÄYTE
puolikas pienehköstä bataatista
2 punajuurta
öljyä
ripaus suolaa
timjamia tai muuta yrttiä
100 g vuohenjuustoa
150 g ranskankermaa

Kuori bataatti ja punajuuret. Leikkaa ne läpikuultavan ohuiksi viipaleiksi juureskuorimella. Pane viipaleet kulhoon, sekoita joukkoon öljy ja suola.

Sekoita jauhot ja suola kulhossa. Lisää öljy ja vesi. Sekoita taikina tasaiseksi, älä vaivaa. Muotoile taikina palloksi ja kauli jauhotetun leivinpaperin päällä halkaisijaltaan noin 30 cm:n kokoiseksi pyöreäksi levyksi.

Levitä pohjalle ranskankerma ja jätä reunasta noin pari senttiä ilman täytettä. Lisää sitten vuohenjuusto viipaleet ja timjami. Lisää päälle juuresviipaleet. Taita taikinan reunat täytteen päälle. Paista 200-asteisen uunin keskitasolla noin 25 minuuttia tai kunnes pohja on kypsä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti