sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Talvinen syntymäpäiväkortti

Talvinen syntymäpäiväkortti syntyi ajatuksesta talvi, tammikuu, jääkide...turkoosia ja kiiltävää. Tähän korttiin tarvitset turkoosin sävyisiä kartonkeja tai kuviopapereita ja tapetin palan, liimattavia kiiltäviä lasihelmia, tussin, paperiliimaa, kuumaliimaa ja paperileikkurin.




Aloita sommittelemalla ja miettimällä mitä sävyjä käytät. Leikkaa paperileikkurilla ensin korttipohja ja siihen sopiva taustapaperi, itse käytin korttipohjana turkoosista kartonkia ja taustana kuviopaperia. Leikkaa sitten tummemman sävyisestä tapettipalasta poikittainen leveä pala. Käytä ympyrän piirtämiseen pieniä kulhoja tms. apuna ja leikkaa sopivan kokoiset palat. Alimmainen ympyrä on samaa sävyä kuin korttipohjakin. Leikkaa tapetinpalasta kolme pitkää ja kapeaa suikaletta sekä Onnea-kyltin pohja. Leikkaa vielä korttipohjan sävyisestä kartongista kaksi suikaletta rusetin tekoon sekä Onnea-kyltin toinen pohja. Kirjoita tussilla Onnea tai muu teksti pienemmän ympyrän sävyiseen paperiin. Kun olet leikannut kaikki palat korttia varten aloita liimaaminen.




Tee ensin ympyrä-pala valmiiksi. Liimaa päälimmäinen pienempi pala isomman päälle. Sommittele koristesuikaleet ympyrän päälle siten että voit taittaa suikaleet ympyräpohjan alle. Liimaa kyltin kaikki osat toisiinsa ja kiinnitä ympyrään. Kieputtele sitten kahdesta turkoosista suikaleesta kaunis rusetti ja kiinnitä ne toisiinsa kuumaliimalla. Viimeistele rusetti kiiltävällä lasihelmellä (kuumaliimaa). Tee lopuksi korttipohja. Liimaa sitten ympyrä korttipohjaan ja viimeiste kortti neljällä kiiltävällä lasihelmellä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti