torstai 25. toukokuuta 2017

Sitruunaiset Spinnyt

Amerikkalaiset kanelikierrepullat eli Spinnyt ovat suurinta herkkuani mutta tällä kertaa kaneli vaihtui sitruunatäytteeseen. Pullista tuli aivan superhyviä. Sitruunainen täyte mehevöitti pullia ja kuorrute viimeisteli tämän herkun iltapäiväkahville terasille. Ohje löytyi Lunni leipoo blogista.












SITRUUNAISET SPINNYT eli kierrepullat
10 kpl/yksi bostonpulla

120 g voita
2 1/4 dl maitoa
25 g hiivaa
3/4 dl sokeria
8 dl vehnäjauhoja
TÄYTE
50 g voita
50 g maustamatonta tuorejuustoa
1 sitruunan raastettu kuori
1 1/2 dl sokeria
KUORRUTE
15 g voita
50 g maustamatonta tuorejuustoa
1 rkl sitruunan mehua
3/4 dl tomusokeria



Valmista ensin pullataikina. Sulata voi ja anna jäähtyä hetken. Mittaa myös täytteen ja kuorrutteen voi omiin kulhoihin huoneenlämpöön.

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Murusta hiiva joukkoon, sekoita. Lisää sokeri, voisula ja noin puolet vehnäjauhoista. Sekoita puuhaarukalla voimakkaasti, kunnes seos on tasaista. Lisää loput vehnäjauhot vähän kerrallaan joukkoon, alusta taikinaa käsin tai koneella kunnes se on kimmoisaa eikä tartu alustaan tai kulhoon. Anna taikinan kohota liinalla peitettynä n. 30 minuuttia tai kunnes se on kaksinkertaistunut kooltaan.

Valmista täyte. Yhdistä kulhossa voi, tuorejuusto, ja sitruunan raastettu kuori. Kauli taikinasta n. 50x30 cm ohuehko levy. Levitä täyte tasaisesti levyn päälle, ripottele pinnalle sokeri. Jätä taikinan alareunasta n. sentti paljaaksi.

Rullaa taikinalevy pitkittäissuunnassa kireälle rullalle, koita saada rullasta mahdollisimman tasapaksu ja venytä tarvittaessa valmista rullaa pidemmäksi. Rullan pitää olla tiukka, jotta pullat kohoavat tasaisesti.

Leikkaa pötköstä noin 4 cm paloja, asettele pullat pystyyn 20x20 cm vuoan (lasagnevuoka) pohjalle tasaisesti. Anna pullien kohota peitettyinä vielä noin 30 minuuttia.

Paista kohonneet pullat uunin keskitasolla 175 asteessa noin 30 minuuttia.

Valmista kuorrute sekoittamalla kaikki ainekset yhteen. Lisää tarvittaessa maitoa, mikäli haluat juoksevamman rakenteen. Valuta kuorrute hieman jäähtyneiden pullien päälle. VINKKI! Jos et syö kaikkia pullia heti, säilytä ne kylmässä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti