maanantai 5. maaliskuuta 2018

Mariannejuustokakku

Marianne on klassikkomakeinen, jossa on mintunmakuinen rapea kuori ja suklainen sisus. Karkkien lisäksi niitä on myös täytekekseinä. Mariannejuustokakku on kahvipöydän näyttävä herkku. Lisäksi se on helppo ja melko nopea tehdä. Alkuperäinen ohje on Pirkka-sivustolta.








MARIANNEJUUSTOKAKKU
15 annosta

POHJA
1 pkt (a' 345 g) Marianne keksejä
75 g voita
TÄYTE
6 liivatelehteä
2 rkl maitoa
4 dl vispikermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
2 dl maustamatonta jogurttia
1 pss Marianne crush-rouhetta
1/2 dl sokeria
KORISTELU
1/2 pkt (a' 345 g) Marianne keksejä
Marianne-rakeita


Hienonna keksit. Sekoita joukkoon sulatettu voi. Kiinnitä 26 cm irtopohjavuoan pohjan ja reunan väliin leivinpaperi. Painele keksiseos vuoan pohjalle. Siirrä vuoka jääkaappiin odottamaan täytteen valmistamisen ajaksi.
 
Laita liivatteet pehmenemään runsaaseen kylmään veteen noin 10 minuutiksi. Vaahdota kerma. Sekoita keskenään tuorejuusto, jogurtti, karamellirouhe ja sokeri. Kuumenna maito ja sulata siihen vedestä puristetut liivatteet. Jäähdytä hieman. Kaada liivateseos tuorejuustotäytteen joukkoon ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Sekoita lopuksi täytteen joukkoon kermavaahto. Kaada seos vuokaan. 

Anna kakun hyytyä jääkaapissa vähintään 4 tuntia, mielellään yön yli. Irrota torttu vuoasta tarjoiluvadille. Koristele kakun pinta halkaistuilla kekseillä ja Marianne-rakeilla.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti