sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Kaali-porkkanasalaatti


Kaali-porkkanasalaatti eli coleslaw ilman majoneesia on yksi suosituimmistani resepteistä ja siksi halusinkin päivittää siihen uudet kuvat. 

Edit 21.4.2018 Paperivuoka






Tässä ohjeessa maistuu kesä ja grilli. Kaali-porkkanasalaatti on ollut meidän perheen lempisalaatti jo vuodesta 2002. Sitä on tarjottu ainakin nuoremman tyttären ristiäisissä, tupaantuliaisissa sekä mieheni ja minun yhteisissä nelikymppisissä, sitä on nautittu kesällä ja talvella, sitä on syöty usein grilliruuan seurana mutta myös sellaisenaan...se on maistunut kaikenikäisille ja moni on sitä syötyään halunnutkin reseptin.







KAALI-PORKKANASALAATTI
6 annosta

1/2 kaali
2-3 keskikokoista porkkanaa
1 sipuli
KASTIKE
1/2 dl sokeria
1/2 dl etikkaa
1/2 dl rypsiöljyä
1 tl suolaa

Suikaloi kaali, raasta porkkanat ja silppua sipuli. Sekoita ne keskenään. Mittaa kattilaan sokeri ja etikka. Kiehauta ne siten, että sokeri sulaa ja lisää sitten suola sekä öljy, sekoita hyvin.

Kaada valmis kastike raasteiden joukkoon ja sekoita. Anna maustua vähintään 1 tunti (jos on kiire voit tarjota salaatin hetikin mutta maku on parhaimmillaan hetken maustumisen jälkeen). VINKKI!Salaatista irotaa nestettä, sen voi tarvittaessa kaataa pois. Tarjoa Kaali-porkkanasalaattia grilliruuan kanssa.



Juustohampurilainen & Kaali-porkkanasalaatti




  

perjantai 25. huhtikuuta 2014

Perunarieskat

Eilistä perunamuusia jäi sen verran, että päätin käyttää senkin hyödyksi ja valmistaa perheelle täksi illaksi iltapalalle lämpimäisiä. Rieskat ovat todella nopeita ja helppoja valmistaa. Nauti kera juustotarjottimen tai laita vain voita päälle...hyvää on molemmilla tavoin.




Perunarieskat

5 dl perunamuusia
1 tl suolaa
1 kananmuna
1 dl kaurahiutaleita
2,5 dl ohrajauhoja (myös sämpyläjauhot tai/ja hiivaleipäjauhot käy)

Lisää perunamuusin joukkoon suola ja kananmuna. Sekoita muusiin kaurahiutaleet ja jauhot. Jaa taikinasta leivinpaperoidulle pelille 10 suurta tai 18 pientä taikinakasaa. Muotoile taikinakasoista jauhotetuin sormin ohuita leipäsiä. Pistele rieskat haarukalla ja paista 250-asteisessa uunissa keskitasolla noin 15 minuuttia, kunnes rieskojen pinta on hieman ruskistunut. Nauti heti. Ohjeesta tulee 10 suurta tai 18 pientä rieskaa.




sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Appelsiini-valkosuklaa juustokakku

Tässä pääsiäisen kahvihetken herkku.


Appelsiini-valkosuklaa juustokakku 

Pohja:
200 g dominokeksejä
75 g voita
Täyte:
5 liivatetta
2 ½ dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
400 g appelsiinituorejuustoa
200 g veriappelsiinijugurttia
2 appelsiinin kuoriraaste
200 g valkosuklaata
1 dl puristettua appelsiinimehua
Kiille:
3 liivatetta
3 dl appelsiinimehua

Valmista keksipohja murskaamalla keksit ja sulattamalla voi. Sekoita ne ja levitä irtopohjaisen vuuan pohjalle.

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota vaniljakastike ja sekoita joukkoon tuorejuusto ja appelsiinijugurtti. Pese appelsiinit huolellisesti ja raasta niiden kuori. Lisää kuoriraaste täytteeseen. Sulata valkosuklaa mikrossa miedolla lämmöllä ja sekoita täytteen joukkoon. Purista appelsiineista mehu. Kuumenna mehusta 1 dl kiehuvaksi ja sulata siihen liivatteet. Jäähdytä hetki ja sekoita täytteeseen. Kaada täyte vuokaan ja anna hyytyä jääkaapissa vähintään 3-4 tuntia, mieluiten yön yli.

Anna kiilteen liivatteiden liota kylmässä vedessä. Kuumenna mehusta ½ dl kiehuvaksi ja sulata liivatteet joukkoon. Yhdistä lopun mehun kanssa ja odota tarvittaessa hetki, jotta seos jäähtyy huoneenlämpöiseksi. Kaada sitten täytteen päälle. Anna hyytyä jääkaapissa n. 2 tuntia ennen kakun irrottamista vuoasta.


lauantai 19. huhtikuuta 2014

Sitruunapalat


Tytär löysi ihanan sitruunaleivos ohjeen ja sitähän hänen piti testata. Sitruunapalat ovat rapeita alta ja päältä, välissä ihanan pehmeä täytettä, sopivan makeita, jossa sitruuna tuo sopivasti kirpakkuutta. Kokeilemisen arvoisia ja todella helppoja valmistaa...ainakin äiti piti tyttären leipomuksista.




Sitruunapalat
n.16 palaa

120g voita
11/2 dl fariinisokeria
21/2 dl kaurahiutaleita 
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa

Täyte:
1 prk (397g) makeutettua kondensoitua maitoa
3/4 dl sitruunamenua (noin yhden sitruunan mehu)
2-3 tl siruunanraastettua kuorta (yhden sitruunan kuori)

Huoneenlämpöiseen voihin sekoitetaan fariinisokeri. Kulhoon lisätään kaikki kuivat aineet. Sekoitetaan taikina murumaiseksi seokseksi. Levitetään taikinasta hieman yli puolet leivinpaperilla vuorattuun n.20x20 cm piirakkavuokaan tai 26 cm irtopohjavuokaan.




Sekoitetaan kondensoitu maito, sitruunamehu ja sitruunankuori kulhossa. Lisätään pohjan päälle, lopuksi murustellaan loput taikinasta täytteen päälle. Paistetaan 175 asteessa 20-25 min. Annetaan jäähtyä ja leikataan pieniksi paloiksi.




Säilytetään jääkaapissa ja tarjoillaan mielellään viileänä.


























perjantai 18. huhtikuuta 2014

Täytetyt broilerifileet ja vihreä risotto


Auringon keltaista ja kevään vihreää..niistä on meidän perheen tämän vuotinen pääsiäinen tehty. Samettista, mehevää, kosteaa, makeaa ja maistuvaa..siinä on Pitkäperjantain juhla-aterian ainekset. Alkukeittona Bataatti-curry sosekeittoa. Pääruuaksi valmistin täytettyjä broilerinfileitä ja vihreää risottoa.

Kaunis kattaus on puoliruokaa.


 Bataatti-currykeittoa jonka reseptin löydät täältä http://paperivuoka.blogspot.fi/2014/03/bataatti-currykeitto-ja-focaccio.html





Täytetyt broilerinfileet
4 hengelle
4 broilerin rintafilettä
Täyte:
1/2 prk aurinkokuivattuja tomaatteja
3 rkl valmista pestokastiketta (vihreää tai punaista)
3 rkl juustoraastetta
Paistamiseen:
1 rkl öljyä
2 tl curryä
suolaa
Pannun huuhdontaan:
1 dl appelsiinitäysmehua

Pilko aurinkokuivatut tomaatit pieniksi paloiksi. Sekoita pesto (käytin tällä kertaa punaista), juustoraaste ja tomaatinpalat keskenään. Tee broilerin fileisiin syvät viillot  ja laita täytettä taskuihin ja paina se tiiviisti pohjaan saakka (voit käyttää apuna coctailtikkuja).

Kuumenna öljy pannulla ja lisää joukkoon curry. Paista fileet kauniin ruskeiksi molemmin puolin. Ripottele pinnalle suola.

Laita fileet uunivuikaan, huuhdo pannu appelsiinimehulla ja kaada mehu vuokaan. Kypsennä broileria 175 asteessa n.30 min.

Vihreä risotto
4 hengelle

8 dl kasvislientä
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 rkl öljyä
3 dl risottoriisiä
1 dl valkoviiniä
100 g pakasteherneitä sulatettuna
(1/2 dl yrittisilppua)
1 rkl voita
1 tl suolaa
1/2 tl rouhittua mustapippuria
1/2-1 1 dl parmesaaniraastetta

Kuumenna kasvisliemi. Silppua sipulit ja kuumenna öljy kattilassa. Kuullota sipuleita hetki ja lisää sitten riisi, sekoittele niin että riisi muuttuu läpikuultavaksi. Lisää sitten valkoviini. Sekoittele ja anna seoksen kiehahtaa. Lisää kasvilientä kauhallinen kattilaan, sekoittele ja anna liemen imeytyä riisiin. Jatka liemen lisäämistä kauha kerrallaan kunnes kaikki kasvisliemi on käytetty (tämä kestää noin 20 min). Lisää sulatetut herneet ja mahdolliset yritit tässä vaiheessa. Lisää voi, suola ja mustapippuri. Risoton pitää olla kosteaa ei puuromaista. Voit lisätä parmesanraasteen tässä vaiheessa risoton joukkoon tai tarjoilla erikseen. 


T

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Sitruuna kuppikakut

Sitruuna on ollut ehdottomasti tämän kevään suosikki raaka-aineeni. Jo pelkästään sen väri saa minut iloiselle mielelle ja sen maku on ihanan kirpakkaa mutta samalla hienostunutta. Sillä saa mukavaa vaihtelua moneen ruokaan ja leivontaan.

Kohta nautimme iltapäiväkahvin kanssa näitä ihanan sitruunaisia kuppikakkuja...niitähän voisi tarjota myös pääsiäisenä, jos ne nyt sinne asti säästyvät   ;-)




Sitruuna kuppikakut 
12 kpl

115 g jauhoja
1 1/2 tl leivinjauhetta
115 g pehmeää voita
115 g sokeria
2 kananmunaa
1/2 sitruunan mehu
1/2 sitruunan hienoksi raastettu kuori 
Voikreemi:
100 g vaniljan makuista tuorejuustoa
50 g pehmeää voita
150 g tomusokeria
pari tippaa keltaista karkkiväriä
Koristeeksi:
Suklaa strösseleitä tai suklaa hippuja

Mittaa jauhot ja leivinjauhe kulhoon. Lisää voi, sokeri, raastettu sitruunankuori ja sitruunan mehu sekä kevyesti vatkatut munat seokseen. Sekoita taikina tasaiseksi. Lusikoi taikina paperivuokiin. Paista 200 asteisessa uunissa 15-20 min, kunnes kuppikakut ovat kohonneita ja  kullanruskeita. Jäähdytä ennen koristelua.
 

Valmista voikreemi: vatkaa voi kuohkeaksi ja  lisää joukkoon tuorejuusto. Siivilöi tomusokeri ja lisää karkkiväri kreemiin.Sekoita ainekset keskenään hyvin. Laita kreemi pursotinpussiin ja kuorruta, tai levitä kreemi veitsen avulla kuppikakun päälle. Koristele mieleiseksesi.



Hyvää Palmusunnuntaita kaikille!


Barbeque tyylinen marinointikastike

Eilen mieheni pyysi tuomaan possunkasleria ja laittamaan kaikki valmiiksi iltaa varten..eipä muuta kuin hommiin. Liha lämpenemään ja sillä aikaa valmistin marinointikastikkeen.  Tämä ohje on yksi lempi marinointikastikeeni, hieman makea ja ihanan valkosipulinen, sopii erityisesti possulle, niin pihveille kuin myös ribseihin. Kastiketta voi käyttää myös grillauskastikkeena.

Lisukkeena nautimme grillitomaatteja, uuniperunoita ja hyvää vihersalaattia.


Barbeque tyylinen marinadikastike
1 valkosipulin kynsi raastettuna tai murskattuna
4 rkl tomaattipyrettä
2 rkl soijakastiketta
2 rkl Hp-kastiketta
6 rkl öljyä
1 dl mehua (anannas tai hedelmätarha)
5 rkl fariinisokeria

Kiehauta kastiketta hieman jotta eri ainekset sekoittuvat. Lisää lihojen sekaan kulhoon tai muovipussiin. Anna marinoitua yön yli tai ainakin 4 tuntia.


keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Munakoisogratiini

Viime viikonloppuna meillä avattiin grillikausi...mies on kova grillaamaan ja hän hoitaakin kiitettävästi koko lihapuolen...marinoi, maustaa, grillaa ja syö :-D minun tehtävänä on sitten hoitaa kasvikset ja muut tykötarpeet grilliruuan seuraksi. Lauantaina syötiin aika perinteistä grilliruokaa: possua, kesäkurpitsaa, sipulia ja täytettyjä paprikoita, joihin lisättiin kaikkea mitä jääkaapista löytyi eli kesäkurpitsakuutioita, oliiveja ja Koskenlaskijasulatejuustoa...herkullista! Sunnuntaina grillattiin jälleen possua mutta seurana oli Munakoisogratiini...nam.

Lauantainherkkua


Munakoisogratiini
6 hengelle
2 munakoisoa
1 rkl suolaa
Paistamiseen:
öljyä
Huuhtele munakoisot ja poista kuorimaveitsellä osa kuorista. Viipaloi munakoisot pitkittäin noin 1/2 cm viipaleiksi. Levitä viipaleet leikkuulaudalle ja ripottele pinnalle suola. Laita päälle puhdas leivinliina (joka imee nesteen) ja "itketä" munakoisot eli anna seistä n.20 min. Paista viipaleisiin  paistinpanuulla öljyssä kaunis väri. 

Kastike:
1 dl maitoa
1 prk (250g) mascarponejuustoa
1 dl juustoraastetta
Lisäksi:
1 prk (400ml) tomaatti-pastakastiketta

Sekoita kulhossa keskenään kaikki kastikeaineet. Nostele vuokaan kerroksittain juustoseosta, munakoisoa ja tomaattikastiketta. Jätä tomaattikastiketta myös pinnalle. Paista vuokaa 200 asteessa n.40 min. 

Munakoisogratiini


tiistai 1. huhtikuuta 2014

Lihapullat ja punajuuri-aurajuusto vuoka


Tänään piti saada helposti ja vaivattomasti ruokaa...ja tietysti uunissa. Katsoin jääkaappiin ja sieltä löytyi mm. jauhelihaa, punajuuria, aurajuustoa, emmentaljuustoraastetta ja kurkkusalaattia...mitäpä niistä saisi? Hhmm...Punajuuri on lempijuurekseni ja lempiruokani punajuuri-aurajuusto vuoka, se oli helppo päätös ja ehkäpä jauhelihasta lisukkeeksi lihapullat, takuuvarma suosikki...siisipä hommiin.

Punajuuret kuorin ja suikaloin, lisäsin vuokaan hiukan öljyä, päälle ripottelin aurajuusto murua. Uuniin 200 asteeseen n.30-40 min.



Sitten valmistin lihapullat: perusjauhelihataikinan joukkoon lisäsin juustoraastetta ja kurkkusalaattia makua antamaan.


Pyörittelin jauhelihantaikinan isoiksi pulliksi ja laitoin uuniin pellille n.20-30 min. punajuurien seuraksi kypsymään.



Lisäksi tein kermaviilistä ja kurpitsapikkelsistä maukkaan kastikkeen. Lisukkeena tarjosin myös salaattia. Ja hyvää tuli. Lihapullat olivat ihanan meheviä ja maukkaita. Kannattaa testata ;) Ja tähän kaikeen meni vain tunti..eikä ollut edes aprillia :)