lauantai 30. elokuuta 2014

Uunikyljykset ja vihanneslisäke


Tänään vietetään venetsialaisia eli huvilakauden päättäjäisiä tai valon ja tulen juhlaa tai miksi kukakin sitä nyt haluaa sanoa..mutta juhla on aina elokuun viimeisenä viikonloppuna. Me vietämme juhlaa nyt toista kertaa...meille juhla tarkoittaa sitä, että kotiin vaihdetaan syksyisempi ilme..hiukan oranssisia tyynyjä, vilttejä ja ekat kynttilät ja tuikut sytytetään..nautitaan syksyn pimenevästä illasta ja kuulakkaasta päivästä sekä tietysti hyvästä ruuasta..onhan kotimainen sato parhaimmillaan.


Tänä vuonna alkuruuaksi nautimme tyttären tekemää Linssi-kasviskeittoa herkullisen tomaattitäytteisen leivän kanssa, pääruuaksi valmistin uunikyljyksiä, vihanneslisäkettä sekä kanttarellikastiketta ja uuniperunoita, jälkiruuaksi oman puun omenoista tehtyä hilloketta ja vaniljakastike-tuorejuustovaahtoa. Tänään postaan vain pääruuan ohjeen, muut ohjeet tulevat lähipäivinä blogiin :-)






Uunikyljykset ja vihanneslisäke
4 henk.

4 porsaankyljystä
1 rkl sinappia
2 tl korianterinsiemeniä
1 tl mustapippuria
suolaa
2 dl kasvislientä
3 valkosipulinkynttä murskattuna
1 rkl juoksevaa hunajaa
200 g pakastepapuja
300 g kesäkurpitsaa
2 paprikaa

Ota kyljykset huoneenlämpöön tuntia ennen paistamista. Leikkaa reunoihin viiltoja jotteivat ne käpristy kupeiksi paistettaessa. Kuumenna pannu ja paista kyljyksiin kaunis väri molemmin puolin. Asettele ne uunivuokaan ja sivele sinapilla. Murskaa korianterinsiemeniä hieman, jätä osa liemeen. Mausta kyljykset ja kypsennä 200 asteessa 10 minuuttia. 

Sulata pavut. Huuhdo ja pilko kesäkurpitsa ja paprikat. Lisää kasvikset vuokaan. Laita kasvisliemi pannulle, kiehauta. Mausta se valkosipulilla, hunajalla ja muilla mausteilla. Kaada liemi vuokaan. Kypsennä 200 asteessa noin 40 minuuttia. Jos ainekset kuivahtavat, lisää lientä ja peitä vuoka foliolla.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti